sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Lamulainen kalacurry

Jostain syystä kameran muistiin on taas kertynyt kuvia. Nyt pitää yhdistellä kuva ja resepti.  Osa resepteistä on lehdistä revittyjä, kuten tämä maaliskuun alkupuolella kokkaamani kalacurry Planin asiakaslehdestä. Vaihteeksi curryssa on afrikkalaissävyisiä makuja.  Lehden mukaan Lamun saarella, josta curry on kotoisin, kohtaavat intialaisen, arabialaisen ja swahilikeittiön maut. Uutena mausteena minulle mukana oli tamarindi-tahnaa, jonka hedelmäisyys pehmittää muita mausteita. Keitin lisäkkeenä olevan riisin kookosmaidossa ohjeen mukaan, varsinkin pikkuneiti ihastui tähän yhdistelmään.

LAMULAINEN KALACURRY

ruokaöljyä
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
3 tähtianista
1 tl chilihauhetta
1/4 tl kurkumaa
1/4 tl garam masalaa
(suolaa)
1 tlk tomaattimurskaa
2 tl tamarinditahnaa
n 500g kalaa
1 tlk kookosmaitoa
nippu tuoretta korianteria
 1 limetin mehu

1. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa kala suupalan kokoisiksi. Kuullota sipulit ja tähtianikset öljyssä. Lisää kuivat mausteet, jatka kuullottamista hetki ja lisää tomaattimurska. Anna hautua hetki matalalla lämmöllä, lisää tamarinditahna ja kypsennä 15 minuuttia
2. Lisää joukkoon kookosmaito, ja nosta lämpöä. Upota kastikkeesen kalat ja anna kiehua kypsäksi noin 5 minuuttia
3. Purista sekaan limetin mehu ja silppua sekaan tuore korianteri

Keitä lisäkkeeksi lamulaista kookosriisiä , jota saat kun  keität riisin nesteessä, jossa on puolet vettä ja puolet kookosmaitoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti