lauantai 17. maaliskuuta 2012

Makumuisto

Vakiopaikkamme Isänpäivän ja Äitienpäivän lounaalla, silloin kun olemme olleet kaupungissa, emmekä mökillä,  on jo vuosia ollut Tuomarinkylän kartanoravintola.  Toisinaan olemme käyneet syömässä sunnuntaina ravintolan paistipöydässä.  Tavallisesti paistipöytä sisältää paahtopaistia, kalkkunan rintaa ja possua kolmen erilaisen kastikkeen kanssa. Ollessamme vuosia sitten paistilounaalla tarjolla oli myös keitettyä kieltä ja  silloin vielä pikkuinen "teini" haki  ennakkoluulottomasti annoksen ja toisen ja taisi vielä hakea kolmannenkin.  Vaikka sisäelimet ovat myös yrittäjän ja minun lempiruokiani en ole koskaan valmistanut kieltä itse, ennen kuin tänään.  Yrittäjä haki kieltä hallista ja taisi tehdä kauppiaaseen vaikutuksen pyytäessään possun tai lampaan kieltä.  Kauppias oikein terästäytyi ja harmitteli lampaan kieltä olevan kovin harvoin tarjolla. Yrittäjä joutui korjaamaan tarkoittaneensa naudan kieltä.  Keitin kielen Maijan lihakirjan opin mukaisesti, tosin neilikat vaihdoin laakerinlehtiin ja lisäsin keitinliemeen myös valkosipulia. Tarjoilin kielen piparjuurimajoneesin (tavallinen majoneesi ja sekaan raastettua piparjuurta maun mukaan, nyt 2 rkl).  Pikkuneiti on vähän ennakkoluuloisempi, mutta hän pitää hyvistä kastikkeista, joten hän hukutti kielen, ja kaiken muunkin lautasellaan, bearnaise-kastikkeeseen. Lisukkeeksi valmistin peruna-purjopaistosta.

KEITETTYÄ NAUDANKIELTÄ JA PIPARJUURIMAJONEESIA

1 naudankieli (n 1 kg)
vettä keittämiseen
merisuolaa
1 valkosipuli
2 sipulia
1 porkkana
2 laakerinlehteä
10 mustapippuria

1. Pane kieli kylmään suolalla maustettuun veteen, kieli saa olla koko keittämisen ajan veden peitossa eli lisää kiehuvaa vettä tarvittaessa. Laita kattila hellalle ja anna kiehua, kerää pinnalle tuleva vaahto pois
2. Lohko porkkana ja sipuli, leikkaa valkosipuli kahtia ja lisää kattilaan. Lisää myös pippurit ja laakerinlehdet
3. Keitä kieltä kannen alla noin kaksi ja puoli tuntia
4. Kuori kieli lämpimänä, vedä nahka juuresveitsen avulla pois. Kypsästä kielestä nahka irtoaa helposti. Leikkaa kieli viipaleiksi ja tarjoile piparjuurimajoneesin kanssa. Kielen voi myös jäähdyttää liemessään ja käyttää kylmänä leikkeenä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti