sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Pitkästä aikaa

Kaupasta ostetun luumupussin sisältö osoittautui turhan kirpakaksi pelkästään syötäväksi. Googlailemalla löytyi Valion pienten luumupiiraiden ohje. Ohje toimi oman ideoinnin pohjana ja lopputulos sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon. Kirpakan täytteen kaveriksi sopii vaniljakastike, jota luulin jääkaapista löytyvän. Jälkikasvu oli kuitenkin tehnyt selvää kaupan vaniljakastikkeesta pakastemansikoiden kaverina, joten ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa tein vaniljakastiketta itse. Nuorempana sitä tuli tehtyä useinkin. Nyt valmistin kastikkeen rasvattomaan maitoon, joten maku jäi vähän vetiseksi. Täysmaitoa siis ostoslistalle jos aikomus on tehdä vaniljakastiketta.

PIENET LUUMUPIIRAAT JA VANILJAKASTIKE

Luumupiiraat:
500g (keltaisia) luumuja
3 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1/2 dl pekaanipähkinöitä
2 rkl perunajauhoja
*
1 1/2 dl pullomargariinia
1 dl hienoa sokeria
1 kananmuna
1 dl kaurahiutaleita
2 1/2  + 1/2 dl dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
*
pullomargariinia vuokien voiteluun

1. Poista luumuista kivi ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.  Rouhi pähkinät. Lisää mausteet, pähkinät ja fariinisokeri luumujen sekaan ja jätä maustumaan
2. Valmista taikina. Vaahdota pullomargariini ja sokeri, lisää kananmuna ja vispaa sekaisin. Lisää kaurahiutaleet, leivinjauhe ja 2  1/2  dl jauhoja. Sekoita taikinaksi
3. Voitele muffinipelti  ja leikkaa leivinpaperista  24 nauhaa. Aseta nauhat ristikkäin muffinivuuan koloihin helpottamaan valmiin leivonnaisen irrottamista
4. Laita nokare taikinaa jokaisen kolon pohjalle ja painele jauhotetuin käsin taikinaa myös kolon reunoille
5. Lisää perunajauho luumuihin ja sekoita hyvin. Jaa luumut muffinivuuan koloihin taikinan päälle
6. Jaa loppu taikina kahteentoista osaan ja pyörittele jauhotetuin käsin palloja. Litistä pallot ja laita luumujen päälle. Paista 200 asteessa  25 minuuttia

VANILJAKASTIKE

4 dl (täys)maitoa
2 kananmunaa
1 rkl perunajauhoja

1. Valmista vaniljakastike piiraiden paistuessa. Sekoita maito, kananmunat ja perunajauho. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos pulpahtaa
2. Nosta kattila tiskialtaaseen, jossa on kylmää vettä.  Lisää kastikkeeseen vaniljasokeri ja sekoita kunnes kastike on jäähtynyt

Kokoa annokset. Laita lautasen pohjalle vaniljakastiketta, nosta päälle luumupiiras ja rouhi pinnalle pekaanipähkinöitä

Luumupiiraita tulee 12, ja vaniljakastike tällä ohjeella riittää n 6:lle piiraalle (ainakin jos ruokailemassa on lapsia)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti